P333 update

Varoitus: seuraava teksti sisältää loppumatonta horinaa vaatteista kuvien kanssa. Jos etsit timanttista arvostelua, hyppää suosiolla seuraavaan tekstiin.

Huomenna alkaa lokakuu ja se tarkoittaa sitä, että on aika vahtaa vaatekaapin sisältö Projekti333:n hengessä. Olen nyt siis ollut vähän vajaa kolme kuukautta (aloitin kesken heinäkuun) osana tätä ympäri maailmaa suosiota saanutta pukeutumishaastetta. Tässä apdeittiä tänä aikana heränneistä mietteistä ja kokemuksista, sekä uusi 33 osan vaatekaappinin ajalle loka-joulukuu.


Positiiviset asiat P333:ssa:

• Tuntuu, että elämäni vaatteiden kanssa tänä jaksona on ollut entistä helpompaa. Olen miettinyt pukeutumista paljon vähemmän, mutta silti tuntuu, että olen näyttänyt itseltäni enemmän ja luontevammin kuin ennen.
  

• En muista, että minulla olisi ollut yhtään oikeaa vaatekriisiä tänä aikana.
  

• Kaikki vaatteet sopivat enemmän tai vähemmän yhteen, mikä myös helpotti pukeutumista
  

• Pidin kaikista vaatteistani ihan eri tavalla ja nyt en haluaisi luopua osan niistä käytöstä, vaikkakin tiedän että jälleennäkeminen keväällä tulee olemaan parhautta.
  

Mikä sitten oli vaikeaa?

• No, ainakin se, että helteiden aikaan freesien vaatteiden pitäminen oli haas-ta-vaa. Kun hikoili koko ajan kuin keitettävä peruna (en tiedä hikoileeko ne, mutta kielikuva kuulosti hyvältä) ja hellevaatteiden lukumäärä oli rajallinen, oli vaikeaa löytää päälle pantavaa kun kaikki vaatteet oli koko ajan pyykissä. Onneksi suurimman osan ajasta hikoilin työvaatteisiini, höhö.
  

• Kirpparilla kiertely ilman että sai tosissan suunnitella minkään vaatekappaleen ostoa. Toisaalta tämä oli myös hyvin vapauttavaa. Nyt tosin täytyy tunnustaa, että itseasiassa ostin kaksi vaatetta ja yhden huivin kirpparilta: huivin peittämään kesken olevan hiustenkasvatukseni räjäyttämää juurikasvua ja laadukkaan lyhyen neuletakin bleiserini alle pidentämään sen käyttöaikaa. Lisäksi en kertakaikkiaan voinut jättää ostamatta Modströmin hiekanväristä untuvaparkatakkia, joka oli kunnoltaan lähes käyttämätön ja maksoi 20€, varsinkin kun etsin parempaa talvitakkia jo viime talvena.
  

• Juhliin pukeutuminen. Olin jostain syystä jättänyt itselleni tasan yhden siistimmän puseron, joten jouduin käyttämään sitä samaa joka kerta ja kaikkialla, kun lähdin ulos. Tälle kaudelle siis valitsin enemmän siistejä tai juhlavia vaatteita (koska ilmeisesti mulla on enemmän sosiaalista elämää kuin mitä olen tajunnut).
  

Muita huomioita:

• Vaihdoin sääntöjen mukaisesti kolme vaatetta kauden aikana: syksyn alussa laitoin kolme helteisiin sopivaa vaatetta jäähylle ja otin tilalle saman verran vähän paksumpia vaatteita
  

• Etsinnöistä huolimatta en löytänyt täydellistä kesäjuhlamekkoa. Onneksi eräskin taitava ystäväni on luvannut toteuttaa sen ennen seuraavaa kesää  ;)
  

• On jännä, että yksiä mustia housuja en pukenut päälleni kertaakaan, vaikka pidän niistä ja ajattelin, että ne olisivat kesäkaudella ihan must
  

• Käytin käytännössä vain tasan yhtä arkilaukkua, vaikka olinkin valinnut myös vaihtoehdon sille. 
   
  

Sellaista. Kokemuksista viisaampana aloitan siis uuden pukeutumiskauden ja luotan siihen, että siitä tulee vielä entistäkin parempi! Kaikkia urkkavaatteita ei vielä ole vaihdettu, sillä näin kauniina syksynä kevyemmillä pärjää vielä hetken hyvin.Tällä kertaa jätän laskuista entisten lisäksi myös kotivaatteet, koska tajusin että ne ovat juuri kotivaatteita, eikä niillä pööpöillä ihmisten ilmoilla kuin äärimmäisessä laiskuudessa tai krapulassa. Jätän laskuista pois myös talvikaudella tarpeelliset pipot ja hanskat, sekä tällä kertaa myös huivit. MUTTA tällä kertaa lasken mukaan myös kengät! Ja kuten edelliselläkin sesongilla, myös nyt sallin itselleni kolme vaihtoa (esim. muutamat vähän kevyemmät kengät todennäköisesti vaihdan johonkin muuhun kun lumi tulee maahan).

Mutta nyt jo vihdoin löpinät sikseen, tässä valitsemani vaatteet (yleisön pyynnöstä tällä kertaa kuvien kanssa):


YLÄOSAT / PAIDAT, PUSEROT, NEULEET:

 - viininpunainen neule (käyttö jatkuu edellisestä sesongista), tummansininen lyhyt Peter Hahn-neule, harmaa eläväpintainen neule 
- harmaa t-paita (käyttö jatkuu), Stam1na, Metallica (käyttö jatkuu) ja laatikkomainen kimaltava t-paita
- Marimekon ohut villapitkähihainen, Your Facen syväselkäinen paita, Amis-merkkinen vanha suomalainen villapitkähihainen kasarilta (?)
- pilkkukauluspaita (käyttö jatkuu), sifonkinen musta kauluspaita

YHT. 12 kpl

ALAOSAT / HOUSUT, HAMEET:

- harmaat Henkkiksen farkut, Mustat Levikset (käyttö jatkuu), Henkkiksen harmaat villapappahousut
- Onlyn nahkaminihame, villaminihame

YHT. 5 kpl

KENGÄT:

- Vagabondin prätkäsaappaat, Aaltosen saappaat, lempimaiharit
- Vagabondin kiilat x 2
- canvasmaiharit, Connarit

YHT. 7 kpl

TAKIT, LAUKUT, MEKOT:

- Modströmin parka (se mistä kerroin aikaisemmin), Modströmin villakangastakki, vanha suomalainen trenssitakki tikkivuorella
- perus nahkainen olkalaukku (käyttö jatkuu), virheä Savotan reppu reissuihin (käyttö jatkuu), pikkulaukku olkahihnalla, Down to Size-merkin reppu.
- tumma viininpunainen Vilan juhlamekko (salama päätti ilmeisesti tehdä temput värille).

YHT. 8 kpl

MUUT ASUSTEET:
1 vyö (ei ole kuvaa koska, no, se on vyö)

KAIKKI YHT. 33 kpl

Siltä ne nyt näyttävät. Pahoittelut huonoista kuvista, ainakin omaa silmää särkee katsoa niitä mutta ehkä ne kuitenkin ajavat asiansa. Huvikseni muuten kun laskin, niin vaatteista vain neljä on hankittu uutena. Jee! Mutta niin. Samalla kun otin esille talvitakit, tarkistin että jokaisessa on oma heijastin. Muistakaa tekin näkyä pimeydessä! 

Näillä mennään, katsotaan onko yhtä onnistunut valikoima kuin viimeksi.

Kuin televisiota katselisi

Camilla Läckbergin Perillinen (2007) lykättiin käteeni jokin aika sitten ja lueskelin sen mökillä auringon paisteessa. Kyllähän se ihan viihdytti, tarina kulki ja kiinnosti, mutta eräs asia häiritsi ihan todella paljon. Läckberg ei vain osaa kirjoittaa kovin hyvää tekstiä. Hänen tekstinsä kuulostaa siltä kuin hän pitäisi lukijaa vähän tyhmänä.

”Hän tallensi kirjoittamansa tekstin ja käynnisti hetken epäröityään Internet Explorerin. Hän klikkasi Googlea, kirjoitti hakukenttään ”Erik Frankel” ja painoi Enteriä. Esiin ilmestyi lukuisia osumia. Osa liittyi selvästi vääriin henkilöihin.”

Läckberg selostaa pikkutarkasti kaiken turhankin. Tekstistä tulee mieleen, että Läckberg on mahdollisesti myös toimittaja, sillä hän tykittää faktoja lukijalle, eikä todellakaan sorru minkäänlaiseen maalailuun. En sano, että toimittajamainen tyyli olisi aina huono, mutta ainakaan Läckbergin teksti ei toiminut. Kirjoitustyylistä tulee myös mieleen, että Läckberg on jäljitellyt television rikossarjojen tyyliä. Vai mitä sanot siitä, että henkilöt huutavat koomisesti samaan aikaan toisiaan saman käytävän varrella olevista huoneistaan keksiessään kumpikin tahoillaan jotain tutkinnan kannalta tärkeää? Tai että Tanumshedin poliisiaseman päällikkö on lihava, työntekoa pakoileva keski-ikäinen mies, joka kuitenkin rakastuu ja innostuu salsasta, ja että hänen alaisensa yrittävät tämän kuullessaan pitää naamansa peruslukemilla.

Perillisen päähenkilö on Erica Falck, joka löytää äitinsä tavaroista natsien kunniamerkin ja nipun vanhoja päiväkirjoja. Kunniamerkin alkuperän selvittämiseksi hän vie sen eläkkeellä olevalle historian opettajalle, jonka intohimona on toinen maailmansota. Mies kuitenkin murhataan ennen kuin Erica saa tietää mitään kunniamerkistä. Erican yllätykseksi äidin päiväkirjoista myös selviää, että Erican äiti sekä murhattu mies olivat ystäviä nuorena. Kirjassa seurataan useampaa henkilöä, jotka yrittävät ratkoa murhaa tahoillaan. Välissä myös valotetaan ihmisten perhe-elämää ja poiketaan sodanaikaisiin tapahtumiin.

En minä vihannut kirjaa, vaikka siinä toivomisen varaa olikin. Perillinen oli vain ehkä suunnattu ihmisille, jotka haluavat yksinkertaista ja helppolukuista tekstiä. Kirja oli kuin jokin television rikossarja, jota katsotaan kun parempaakaan ei ole tarjolla: se viihdyttää ja tarina on ihan mukiinmenevä ja sitä on höystetty ihmissuhdedraamalla sekä koomisilla kohtauksilla. Ei sitä inhoa, mutta ei se jää mieleenkään. Tämä kirja onkin loistava tilaisuus julkaista uusi hylkeemme:

"Not my cup of tea" - koska aina välillä sitä vain toteaa, ettei kuulu kohderyhmään.

P. S. Olin muuten väärässä veikatessani, että Läckberg olisi toimittaja taustaltaan, hän on nimittäin koulutukseltaan ekonomi. Se ei ehkä kuitenkaan muuta asiaa miksikään.

Syyllisyys ja sovitus

Ian McEwanin kirjoittama Sovitus (2001) on todella hyvä kirja. Tarina on omaperäinen ja se kerrotaan niin uskomattoman kauniisti. Sovituksen kohdalla ainoat moitteet menevät markkinointiosastolle. Ongelma on sama kuin Tuulen viemän kohdalla: sitä aivan turhaan markkinoidaan rakkaustarinana kun kirja on niin paljon muutakin. Sovituksen takakansi julistaa, että kyseessä on riipaiseva rakkaustarina, mutta mielestäni se kategorioi tarinaa liikaa. Suurta rakkaustarinaa enemmän kirja keskittyy kertomaan elämän sattumanvaraisuudesta, syyllisyydestä ja sodasta.

Sovitus kertoo useamman henkilön silmin ensin eräästä kesäisestä päivästä vuonna 1935 ja sen jälkeen toisesta maailman sodasta ja mihin se kunkin vei. Tarina alkaa kolmetoistavuotiaan Briony Talliksen kuvauksella kesän kuumimmasta päivästä, jolloin hän päätti ryhtyä kirjailijaksi. Tuona päivänä, epäonnistuneen näytelmän masentamana ikkunaan tuijottaessaan, hän sattui näkemään siskonsa Cecilian ja siivoojan pojan, Robbien, välillä omituisen kohtauksen suihkulähteellä. Koska Briony ei ymmärrä, mitä suihkulähteellä todella tapahtui, hän inspiroituu kuvittelemaan tarinan.

Koska jokainen tulkitsee näkemäänsä omien ajatustensa ja tunteidensa kautta, maailma ei näytä samalta eri ihmisten katsomana. Dramatiikkaa ja suuria tarinoita rakastava Briony katselee tuon kesäpäivän tapahtumia tiukasti omasta näkökulmastaan ja päätyy siksi tekemään virheen, joka muuttaa Brionyn, Cecilian ja Robbien elämät peruuttamattomasti. Briony tekee näkemänsä pohjalta tulkinnan ja sanoo kolme sanaa: ”Hän sen teki.” Nuo muutamat pienet sanat tekevät viattomasta viallisen. Aloittelevalla kirjailijalla on tarinankertojan kykyjä ja saa siksi myös muut uskomaan omaan versioonsa päivän tapahtumista. Cecilian ja Robbien kuvaukset päivästä ja tuosta oudosta kohtaamisesta suihkulähteellä avaavat lukijalle aivan uudet näkökulmat, joiden kautta päivän tapahtumat näyttävät tyystin erilaisilta kuin Brionyn silmissä.

Tuon kesäisen päivän jälkeen tarina siirtyy Ranskaan ja vuoteen 1940, jolloin Britannian armeija on vetäytymässä kohti rannikkoa. Robbie on yksi niistä onnettomista, jotka kulkevat pitkän ja epätoivoisen matkan kohti rannikkoa ja kotia. Robbie on haavoittunut, janoinen ja tuskissaan, mutta eteenpäin on kuljettava, sillä saksalaiset ovat aivan kannoilla. Robbieta ajaa eteenpäin myös ajatus siitä, että Cecilia on kanaalin toisella puolella. Toisella puolella on myös Briony, joka on ilmaissut halunsa korjata tekemänsä vääryyden. McEwan kuvaa todella elävästi sotaa ja pakenevaa armeijaa. Jano, kipu ja saksalaisten pommikoneet tekevät matkasta hyvin raskaan. Kuvaus oli niin elävää, että se sai lukijankin suun kuivumaan ja jalat särkemään. Robbien kuvaus perääntymisestä päättyy rannikon entiseen lomakaupunkiin, jossa tuhannet liittoutuneiden sotilaat odottavat laivoja dyyneillä.

Sillä aikaa kun Robbie on kanaalin toisella puolella, Briony on kasvanut aikuiseksi suuren syyllisyyden kanssa. Hän on alkanut ymmärtää tehneensä virheen, joka on pilannut kahden nuoren ihmisen elämän. Hän on ryhtynyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi tehdäkseen jotain hyödyllistä elämällään, vaikka kirjoittaminen olikin hänen alkuperäinen suunnitelmansa. Sota on alkanut näkymään jo Lontoossakin ja sairaala valmistautuu ottamaan vastaan perääntyneet, loukkaantuneet sotilaat.

Kun laivat ovat viimein saaneet liittoutuneiden sotilaat kanaalin yli ja tuhannet loukkaantuneet sairaaloihin, tarina hyppää jälleen eteenpäin. Se siirtyy vuoteen 1999 ja Brionyn syntymäpäivään. Vuodet ovat vierineet, mutta edelleen Briony hakee sovitusta teolleen. Hän on kirjoittanut kirjan.

Kirja on mielettömän hyvin kirjoitettu. Se ansaitsisi tripla hylkeet, jos me niitä useampia jakaisimme. En voi kuin kiittää armasta kollegaani siitä, että hän painosti minut katsomaan riipaisevaa rakkaustarinaa ja kannessa komeilevan Keira Knightleya pidemmälle. Pakko kirjasta tehty elokuvakin on kyllä katsoa, vaikka olenkin melko skeptinen sen suhteen, että tarina olisi onnistuttu tuomaan valkokankaalle yhtä loistavana.