Kirja kertoo äidinrakkaudesta, pahuudesta, syyllisyydestä ja itsekkyydestä. Päähenkilö Evalla on oma bisnes ja hyvä avioliitto kun hän päättää saada lapsen. Eva on nauttinut elämästään täysin siemauksin kunnes Kevin syntyy. Kevin on alusta asti vaikea lapsi, suorastaan mahdoton rakastaa, mitä Evan on vaikea peitellä. Vuosien varrella näiden kahden suhde tuntuu muuttuvan hurjaksi asemasodaksi, jonka aseina ovat hiljaisuus ja tukahdutettu raivo. Yksi sodan uhreista on Evan avioliitto, koska aviomies Franklin ei suostu näkemään Kevinissä asuvaa pahuutta. Kun Kevin toteuttaa järkyttävän rikoksen, Evan koko elämä romahtaa ja perhe hajoaa peruuttamattomasti. Kirjassa Eva kirjoittaa kirjeitä miehelleen ja pohtii niissä tragediaa edeltävää aikaa. Olisiko hän voinut tehdä jotain toisin? Vai olisiko mikään voinut estää Kevinin hirvittäviä tekoja?
Vaikka synapsin perusteella olisi varmasti helppo vihata äidinrakkaudessa epäonnistunutta Evaa, ei se olisi oikein. Evan kirjeet käyvät rehellisen lohduttomasti läpi tapahtumien lisäksi hänen omia tunteitaan vaikeaa poikaansa kohtaan. Tätä kautta kirja nostaa esiin tabuiksi katsottuja aiheita yhteiskunnassamme. Pitääkö kaikkia lapsia voida rakastaa? Voiko lapsi olla sisimmässään paha? Kuinka paljon äidin pitää jaksaa?
Vaikka kirja oli teemoiltaan ja tapahtumiltaan raskas ja masentava, se oli äärimmäisen hyvin kirjoitettu. Eva on kirjassa tarkkanäköinen, analysoiva ja ennenkaikkea inhimillinen henkilö, mikä kertoo kirjailijan erinomaisesta kyvystä rakentaa uskottavia hahmoja. Aviomiehelle osoitetut kirjeet on hyvin kirjoitettu ja tarina kulkee takaumista ja pohdinnoista huolimatta sujuvasti eteenpäin kohti vääjäämätöntä. Itse asiassa tämä kirja oli niin taidokkaasti kirjoitettu, että en koe edes olevani oikeutettu arvostelemaan sitä. Jokatapauksessa, tämä kirja jää mieleen halusit tai et. En suosittele sitä kenelle tahansa, mutta se on varmasti vaikuttava lukukokemus jokaiselle joka sen lukee.
"Toivottomimmat taistelut käydään haaveita vastaan."
Lionel Shriver - Poikani Kevin (2003), Avain.
Musiikkisuositus: hiljaisuus.
PS. Minulla on varmaan menossa joku masentavien kirjojen kausi koska lukuvuoroa odottamassa on mm. Cormac McCarthyn Tie ja Ian McEwanin Sovitus. Molemmat olen nähnyt masentavina (mutta hyvinä) elokuvina ja toisessa on yksi elokuvahistorian kauheimmista yllätyksenä tulevista kohtauksista. Masentavia kirjoja kaipaavalle suosittelen muuten myös Richard Masonin Meren huoneissa.
