Kova kuin kivi

Frank Ross on matkalla Fort Smithiin ostamaan poneja 1870-luvun Arkansasissa kun hänen palkollisensa Tom Chaney vie häneltä hengen, hevosen, pari kultapalaa ja 150 dollaria. Chaneyn pakenee intiaaniterritorion alueelle ja liittyy tunnettuun rikollisjoukkoon. Viranomaiset ovat haluttomia lähtemään hänen peräänsä, joten isänsä kirjanpitäjänä toimiva neljätoistavuotias Mattie Ross lähtee selvittämään asioita. Hän jättää surunmurtaman äidin ja nuoremmat sisarrukset kotiin ja lähtee Chaneyn perään, sillä hän on vakaasti päättänyt, että murhaajan täytyy saada rangaistuksensa. Avukseen hän palkkaa alkoholistin, liipasinherkän liittovaltion sheriffin nimeltä Rooster Cogburnin. Tom Chaneyn perässä on kuitenkin myös texasilainen Ranger LaBoeuf, joka havittelee rikollisen päästä luvattua palkkiota.

Charles Portis kirjoitti kirjan  Kova kuin kivi (True Grit) vuonna 1968. Mattie on tarinan päättäväinen ja saarnaava minäkertoja, joka kertoo tarinaa vanhana naisena kauan nuoruuden seikkailunsa jälkeen. Portis on onnistunut todella hyvin luomaan Mattielle oman äänen, joka on erittäin uskottava ja tarinan kannalta toimiva. Tarina etenee hyvin tehokkaasti ja suoraviivaisesti aivan kuin Mattie Rosskin, mutta toisin kuin Mattie, kirja on myös hauska. Portis kuvaa myös hyvin uskottavasti sisällissodan jälkeisen amerikkalaisen rajaseudun elämää. Mattie selostaa kuivan asiallisesti ampumiset, puukotukset ja julkiset hirttäjäiset, mutta välillä hän suorastaan tuohtuu kertoessaan mielipiteitään, jotka rönsyilevät tarinan lomassa. Kertojan luonne tulee vahvasti esiin tekstistä hänen siteeratessaan raamattua, neuvoessaan lukijaa ja selostaessaan tosiasioita tunteettomasti. Mattie on vanhatestamentillisen tuomitseva ja päättäväinen kuin ajokoira. Hän ei aio luovuttaa ennen kuin näkee Chaneyn roikkumassa hirressä.

Kova kuin kivi on todellinen länkkäri, suuri seikkailu ampumisineen ja ajojahteineen. Samalla se kuitenkin kertoo villin lännen katoamisesta. Tarinan päättyessä ollaan 1900-luvulla ja pyssysankarit ovat päätyneet kiertävään sirkukseen. Maailma on muuttumassa ja se on paljon vähemmän villi kuin aiemmin.

Tutustuin tarinaan ensi kerran pari vuotta sitten katsoessani Kova kuin kiven uuden filmatisoinnin, joka on Coenin veljesten käsialaa. Pidin elokuvasta hyvin paljon, mutta päädyin lukemaan kirja vasta tänä syksynä kun törmäsin siihen sattumalta kirjastossa. Elokuva oli todella hyvä ja se osoittautui olevan erittäin uskollinen kirjalle. Kirja ei sekään pettänyt. Charles Portis on rakentanut tarinansa ja etenkin sen päähenkilön / kertojan todella hyvin. Suosittelen lämpimästi. Tulen nimittäin itsekin vielä joskus palaamaan tähän kirjaan.

Kuninkaan puhe

En jostain syystä ole oikein aikaisemmin osannut tarttua elämänkertoihin tai muistelmiin. En tiedä mistä se johtuu, mutta ehkä olisi aika korjata asia. Aloitin tutkimusretkeni elämänkertojen maailmaan Mark Loguen ja Peter Conradin kirjalla Kuninkaan puhe (The King´s Speech - How One Man Saved the British Monarcy, 2010), joka kertoo Englannin kuninkaan Yrjö VI puheterapeutista, austraalialaisesta Lionel Loguesta. Tulin oikeastaan tarttuneeksi kirjaan, sillä olen joskus katsonut aiheeseen liittyneen samannimisen elokuvan, joka ei ollut ollenkaan hassumpi. Kirja ei sekään ollut ollenkaan huono, mutta ehkä vain toisti itseään hieman liikaa. Mutta toisaalta, kenempä elämä ei joskus hieman toistaisi itseään?

Lionel Logue muutti perheineen Lontooseen 1924. Lionel oli itseoppinut puheterapeutti ja vuonna 1926 hän sai vastaanotolleen kuninkaallisen potilaan, silloisen Yorkin herttuan, prinssi Albertin. Prinssi oli kärsinyt kiusallisesta änkytyksestä jo lapsuudestaan saakka. Tuota kuninkaallista änkytystä oli koettanut hoitaa useat spesialistit vuosien varrella, mutta mikään ei ollut auttanut. Yorkin herttua oli kaikeksi onneksi kuningas Yrjö V toinen poika, joten kukaan ei odottanut hänestä kuningasta. Valitettavasti myös kuninkaan nuoremmalla pojalla oli jonkinverran velvollisuuksia ja julkisia puheita pidettäväksi ja ne osoittautuivat prinssi Albertille suureksi koettelemuksiksi. Vasta Lionel Loguen tekniikat toivat helpotusta prinssi Albertin puheeseen. Puheen sujuvuus nousi kuitenkin aivan uudenlaiseen arvoon, kun prinssi Albertin veli luopui kruunusta naisen takia oltuaan kuninkaana vain alle vuoden. Se tarkoitti, että prinssi Albertista tulisi kuningas Yrjö VI, eikä puheiden pitämisestä tuon jälkeen tulisi loppua.

Kirja itsessään ei ollut mitenkään timanttisesti kirjoitettu, mutta pidin kyllä tarinasta - siitä miten itseoppinut puheterapeutti auttaa kuningasta voittamaan puheongelmansa. Englanninkielinen nimi on tosin hieman liian mahtipontinen ja dramaattinen sopiakseen kirjan nimeksi. Tosielämästä nimittäin puuttuu draamankaareen kuuluvat huiput ja laaksot eikä kirjassa siksi ole sellaista jännitettä, jota nimi antaa odottaa; Logue opettaa menetelmiään kuninkaalle ja tämä harjoittelee. Pikku hiljaa kuninkaan puhe paranee ja puheiden pito helpottuu. Tärkeitä ja jännittäviä puheita pidetään ja kuningas selviytyy niistä aina vain paremmin. Tarina on siis melko tasainen koko matkan, eikä tarjoa suurta draamaa.

En ehkä suosittelisi tätä kirjaa muille tasapaksuutensa vuoksi, mutta en toisaalta pitänyt sitä kovin huononakaan. Todellisuus ei nimittäin ole tässä tapauksessa tarua ihmeellisempää, mutta se kuitenkin on pieni ja aika sympaattinen osa Iso-Britannian historiaa. Se kertoo miehestä, joka oikeasti kykenee auttamaan toista miestä ja parantamaan niin tämän puheen kuin elämänkin laatua. Se kertoo vuosia jatkuvasta yhteistyöstä ja pikku hiljaa kehittyvästä ystävyydestä. Tällä kertaa en siis aio antaa kirjalle hylkäävää tai hyväksyvää leimaa vaan annan sille hyväksyvän taputuksen olalle.