Sieppari ruispellossa

J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (1951) kertoo vain muutamasta päivästä Holden Caulfieldin elämässä. Holden on juuri potkittu ulos taas yhdestä koulusta, koska ei välitä tarpeeksi edes yrittääkseen läpäistä kurssejaan. Vain äidinkieli jaksaa hieman kiinnostaa Holdenia, kaikki muut kurssinsa hän on jälleen reputtanut. Holden ei myöskään jaksa enää ääliömäisiä ja falskeja koulutovereitaan sekä opettajiaan ja päättää siksi lähteä pois koulusta jo ennen kuin joululoma alkaa ja hänen koulutyönsä nykyisessä opinahjossa päättyy. Holden lähtee kotikaupunkiinsa New Yorkiin, mutta ei mene kotiinsa, sillä ei halua vielä kohdata vanhempiaan.

”Olin kuudentoista silloin ja olen seitsemäntoista nyt, ja joskus käyttäydyn niin kuin olisin kolmetoista. Se on tosi ironista, koska olen melkein metri yhdeksänkymmentä pitkä ja minulla on harmaita hiuksia.”

Vietettyään päivän turmioelämää New Yorkissa Holden päättää lähteä kokonaan pois, jotta ei joutuisi kohtaamaan vanhempiaan ja velvollisuuksiaan. Hän kuitenkin haluaa nähdä pikkusiskonsa Phoeben ennen lähtöään. Phoebe suuttuu veljelleen tämän lähtöaikeista ja lopulta Holdenin on pakko luvata tulla takaisin kotiin.

Holden ei välitä mistään tai kenestäkään ja kuitenkin hän välittää kaikista. Hän pitää kaikkia falskeina, mutta kuitenkin miettii mitä ohikäveleville tytöille tapahtuu: menevätkö he naimisiin joidenkin puupäisten jätkien kanssa, sellaisten, jotka ovat tosi häijyjä eivätkä koskaan lue kirjoja. Holden murehtii maailmaa ja suree ihmisten kohtaloita, vaikka haluaakin vain sanoutua irti kaikesta.

Sieppari ruispellossa on kuvaus nuoruudesta ja itsensä etsimisestä. Nykyään aihepiiri kuulostaa jo kliseiseltä, mutta kiinnostavaksi Salingerin versiosta tekee sen kirjoitusajankohta. Salinger teki aikanaan uraauurtavaa työtä aiheen tiimoilla laittaessaan Holdenin kertomaan noista muutamasta kapinan täyteisestä päivästä. Salingerin tapa kertoa tarina Holdenin suulla ja kielellä, joka on kaukana kirjakielestä (Holden toistelee esimerkiksi näitä asioita: Ihan tosi, ironista, falski, huvittava, hitto ja helvetti), on varmasti myös osa syynä siihen, miksi kirja nousi aikanaan suurelle yleisölle hyvin tärkeäksi. Se kuvasi nuorten sielunelämää osuvasti heidän omalla kielellään.

Salingerin kirjan ongelmaksi omalla kohdallani kuitenkin muodostui se, että kirja on niin vahvasti sidoksissa aikaansa. Nykylukijan se jättää helposti hieman kylmäksi, sillä siihen ei ole kovin helppo samaistua tässä ajassa. Aihetta on käsitelty kirjan kirjoittamisen jälkeen lukuisilla eri tavoilla. Kaikki nuo tarinat ovat luoneet kokonaisen kuvaston siitä millaista nuorten elämäntuska ja kapina on, ja Sieppari ruispellossa poikkeaa tuoska kuvastosta jonkin verran. Holdenin kapina näyttäytyi varmasti rajumpana ja osuvampana viisikymmentäluvulla kuin miltä se näyttää nyt.

Sieppari ruispellossa on taas niitä kirjoja, joissa arvostan ajatusta suuresti, mutta jokin ei vain nyt napannut. Tarinasta oli vaikea saada otetta myös siksi, että juoni ei noudattele perinteisiä polkuja vaan kertoo tosiaan vain muutamasta päivästä yhden ihmisen elämässä. Kirja on tapahtumakuvaus ja henkilökuva. Se näyttää millainen herkkä filosofi teinipoika voi olla etsiessään itseään ja paikkaansa, vaikka samaan aikaan käyttäytyy kuin ei välittäisi mistään. Tämä kirja on niin voimakkaasti sidoksissa aikaansa, että aikaa kestävästä aiheestaan huolimatta, sen käsittelytapa ei ainakaan minuun uponnut kovin hyvin – siksi vihainen hylje.

P.S. Tuota meidän vihaista hyljettä on joskus niin kauhean vaikea antaa, koska se niin voimakkaasti ilmoittaa asian olevan paskaa. Pitäisi olla sellainen tämä on subjektiivisesti paskaa -leima myös.