Kuninkaan puhe

En jostain syystä ole oikein aikaisemmin osannut tarttua elämänkertoihin tai muistelmiin. En tiedä mistä se johtuu, mutta ehkä olisi aika korjata asia. Aloitin tutkimusretkeni elämänkertojen maailmaan Mark Loguen ja Peter Conradin kirjalla Kuninkaan puhe (The King´s Speech - How One Man Saved the British Monarcy, 2010), joka kertoo Englannin kuninkaan Yrjö VI puheterapeutista, austraalialaisesta Lionel Loguesta. Tulin oikeastaan tarttuneeksi kirjaan, sillä olen joskus katsonut aiheeseen liittyneen samannimisen elokuvan, joka ei ollut ollenkaan hassumpi. Kirja ei sekään ollut ollenkaan huono, mutta ehkä vain toisti itseään hieman liikaa. Mutta toisaalta, kenempä elämä ei joskus hieman toistaisi itseään?

Lionel Logue muutti perheineen Lontooseen 1924. Lionel oli itseoppinut puheterapeutti ja vuonna 1926 hän sai vastaanotolleen kuninkaallisen potilaan, silloisen Yorkin herttuan, prinssi Albertin. Prinssi oli kärsinyt kiusallisesta änkytyksestä jo lapsuudestaan saakka. Tuota kuninkaallista änkytystä oli koettanut hoitaa useat spesialistit vuosien varrella, mutta mikään ei ollut auttanut. Yorkin herttua oli kaikeksi onneksi kuningas Yrjö V toinen poika, joten kukaan ei odottanut hänestä kuningasta. Valitettavasti myös kuninkaan nuoremmalla pojalla oli jonkinverran velvollisuuksia ja julkisia puheita pidettäväksi ja ne osoittautuivat prinssi Albertille suureksi koettelemuksiksi. Vasta Lionel Loguen tekniikat toivat helpotusta prinssi Albertin puheeseen. Puheen sujuvuus nousi kuitenkin aivan uudenlaiseen arvoon, kun prinssi Albertin veli luopui kruunusta naisen takia oltuaan kuninkaana vain alle vuoden. Se tarkoitti, että prinssi Albertista tulisi kuningas Yrjö VI, eikä puheiden pitämisestä tuon jälkeen tulisi loppua.

Kirja itsessään ei ollut mitenkään timanttisesti kirjoitettu, mutta pidin kyllä tarinasta - siitä miten itseoppinut puheterapeutti auttaa kuningasta voittamaan puheongelmansa. Englanninkielinen nimi on tosin hieman liian mahtipontinen ja dramaattinen sopiakseen kirjan nimeksi. Tosielämästä nimittäin puuttuu draamankaareen kuuluvat huiput ja laaksot eikä kirjassa siksi ole sellaista jännitettä, jota nimi antaa odottaa; Logue opettaa menetelmiään kuninkaalle ja tämä harjoittelee. Pikku hiljaa kuninkaan puhe paranee ja puheiden pito helpottuu. Tärkeitä ja jännittäviä puheita pidetään ja kuningas selviytyy niistä aina vain paremmin. Tarina on siis melko tasainen koko matkan, eikä tarjoa suurta draamaa.

En ehkä suosittelisi tätä kirjaa muille tasapaksuutensa vuoksi, mutta en toisaalta pitänyt sitä kovin huononakaan. Todellisuus ei nimittäin ole tässä tapauksessa tarua ihmeellisempää, mutta se kuitenkin on pieni ja aika sympaattinen osa Iso-Britannian historiaa. Se kertoo miehestä, joka oikeasti kykenee auttamaan toista miestä ja parantamaan niin tämän puheen kuin elämänkin laatua. Se kertoo vuosia jatkuvasta yhteistyöstä ja pikku hiljaa kehittyvästä ystävyydestä. Tällä kertaa en siis aio antaa kirjalle hylkäävää tai hyväksyvää leimaa vaan annan sille hyväksyvän taputuksen olalle.