Mun elämään tuli viime syksynä Netflix. Ja onhan se hirveän kiva ja kätevä. Hyvin saa sen kortilla olevan vapaa-aikansa käytettyä, laittamalla vaan aivot narikkaan ja katselemalla jotain aivotonta komediaa tai vaikka murhaajajahtia Tanskan ja Ruotsin välillä.
Mutta.
Miksi musta melkein joka kerta tuntuu kuin sarjojen katseluun käytetty aika menisi hukkaan?
Tätä sama tunneta ei koskaan tule kun oon hyvän tovin lukenut jotain kirjaa. Päinvastoin, olo on kirjanlukemisen jälkeen rentoutunut ja parhaassa tapauksessa mieli on sopivasti tyhjä. Eikä koskaan tunnu siltä kuin lukemiseen käytetty aika olisi mennyt jotenkin hukkaan. Pikemminkin saattaa tehdä mieli henkisesti taputella vähän itseään olalle onnistuneen ajanviettovalinnan johdosta. Johtuuko tämä jostain opitusta ajattelutavasta? Onko se kulttuurisidonnaista? Juontaako juurensa lapsuudesta?
Näitä mä oon tänään miettinyt.
Toi on ihan totta. Sarjojen tuijottelusta tulee syyllinen olo, toisin kuin kirjan parissa vietetystä ajasta, vaikka kirja ei mitenkään kummoinen olisikaan. Itse jään myös aina silloin tällöin Netflixin orjuuttamaksi ja valitettavasti olen myös niitä ihmisiä, jotka haluavat tehdä samaa asiaa kerralla tuntikausia putkeen kun olen kerran aloittanut. Se koskee niin sarjojen katsomista, lukemista, ompelemista ja onneksi joskus myös siivoamista. En osaa lopettaa kun olen kerran aloittanut ja katsoisin sarjat aina mielelläni samalla kertaa kokonaan pois alta, sillä en malttaisi jättää kesken. Netflix ruokkii tätä ominaisuutta (pahuksen automaattinen seuraavan jakson toisto!) ja viimeksi hurahdin Downton Abbeyn maailmaan, mutta luojan kiitos en sen jälkeen ole aloittanut mitään muuta sarjaa. Voisin vaikka hankkia elämän tässä välissä.
VastaaPoistaEhkä sarjojen tuijottelusta tulee huono omatunto, koska sitä rinnastaa perinteiseen tv:n ketseluun, jossa ruudusta pursuaa randomeja ei niin laadukkaita tai edes järin kiinnostavia ohjelmia joka kanavalta. Se ei juuri anna mitään kun jää makaamaan sohvalle ja surffailemaan kanavia ja tuijottamaan toinen toistaan järkyttävämpiä tosi-tv-ohjelmia, mutta jonkun itse valitsemansa sarjan laittaminen pyörimään on loppujen lopuksi aika eri juttu. Ei kai aika silloin ole hukkaan heitettyä, jos sarja tarjoaa jotain oikeasti itseä kiinnostavaa, naurettavaa tai opettavaista materiaalia?
Ja näin hienosti perustelin sitten itselleni, miksi Netflix on hyväksi minulle eikä minun tarvitse hankkia sitä elämää.
Ja Silta oli muuten tosi hyvä sarja!
Joo toi automaattinen seuraavan jakson toisto on paha! Tosin mulle sopivin tahti katsoa sarjaa taitaa yllättäen olla perinteinen yksi jakso viikossa. Tai tää on vähän ristiriitaista: jos on MAHDOLLISTA katsoa enemmän, tulee usein katsottua pari-kolme putkeen tai sit peräkkäisinä päivinä. Mutta sitten mä koen että sarjassa säilyy uutuudenviehätys ja jännitys jos sitä katsoo harvemmin, minkä lisäksi vapautuu aikaa kaikkeen muuhun. Plus mua alkaa ärsyttää jos katson paljon putkeen jotain, turhaudun siihen paikallani oloon ja haluan alkaa touhuaan muuta.
VastaaPoistaMä oon ajatellut seuraavaksi alkaa katsoa House of Cardsia, sitä on kehuttu kaikkialla (myös T.L.).
Mun äiti on muuten lukenut mulle tosi paljon lapsena. Sen master plan on kuulemma ollut tietoistesti kyllästää mut kirjoilla. Se saattaa ainakin osittain selittää tän mun kirjapuristin ajatusmaailman...