Elämän hinta

Ihmisen osa (2009) on Kari Hotakaisen kirjoittama kirja ostamisesta ja myymisestä. Tarina alkaa kun Salme Malmikunnas myy elämänsä 7 000 eurolla tarinoista ehtyneelle kirjailijalle.  Sillä summalla 80-vuotias entinen lankakauppias jakaa elämänsä, vaikka ei hän oikeasti sitä haluaisi tehdä – kaikki kirjailijat kun ovat valehtelijoita. Rahat on kuitenkin saatava keinolla millä hyvänsä.

”Rahasta puhumisesta tulee likainen olo, vaikka itse välineessä ei ole mitään vikaa. Tässä maassa voi vapaasti puhua vain säästä, se on kaikille sama eli huono.
                             Päätin pestä naamani, kun käsiäni en voinut. Olin myynyt elämäni ja maksoin siitä nyt häpeällä.”

Niin Salme alkaa kertoa elämästään: miehestään Paavosta, lapsistaan Helenasta, Pekasta ja Maijasta ja siitä yhdestä, joka kuoli, postikorteista, vanhoista ajoista, yrittäjyydestä ja lankakaupasta. Mutta mikä saa Salmen jakamaan elämänsä – mihin hän tarvitsee 7 000 euroa? Tätä mysteeriä avataan pikku hiljaa, ja pitkään aikaan lukija ei tiedä mitään muuta kuin sen, että jotain niin pahaa tapahtui, että Paavo lopetti puhumisen.

Ihmisen osa muistutti tyyliltään kovasti edellistä lukemaani kirjaa, Kerjäläistä ja jänistä. Molemmissa tragedia kohtaa huumorin, avataan suomalaista sielunmaisemaa ja koetetaan ostaa onnea. Ihmisen osa on tosin näistä kahdesta todellisemman tuntuinen. Kirjan hahmot olivat hyvin kiinnostavia ja samaan aikaan kovin toden tuntuisia. He ovat kiinni todellisessa arjessa eikä sellaisessa seikkailussa kuin mihin Kyrö vei kerjäläisen ja jäniksen. Elämä ei aina mene niin kuin suunniteltiin ja vastoinkäymiset lyövät vasten kasvoja. Sen ovat kokeneet Salmen lapsetkin, jotka kukin tahoillaan koettavat selviytyä: yksi surusta, toinen nälästä ja kolmas tappiosta. Salme lähettelee heille elämänviisauksia postikorteissa, sillä paljoa muuta ei voi tehdä. Lapsien on annettava kulkea oma tiensä.

Raha pyörittää maailmaa – joko sitä on liikaa tai aivan liian vähän. Ihmisen osa on tarina rahasta, arjesta ja työstä. Se kertoo miten työelämä on muuttunut palaverihelvetiksi ja tuloerot ovat kasvaneet. Se kertoo, että ihmisten arki on useimmiten selviytymistä ongelmasta tai toisesta. Sitä se on kuitenkin aina ollut. Vanhat ajat eivät olleet sen parempia, mutta ne olivat erilaisia. Jokainen aika tuo mukanaan omat ongelmansa.

Malmikunnaksen perheen lisäksi tarinassa on mukana myös Biko, joka päätyi Suomeen tavattuaan Maijan. Hän työskentelee bussikuskina ja erään aivan erityisen rankan työvuoron päätteeksi hän miettii, mitä olisi halunnut sanoa hankalaksi heittäytyneelle suomalaispojalle, mikäli hänen kielitaitonsa olisi siihen riittänyt. Puhe on pitkä ja osuva ja seuraavassa on pätkä siitä todistamassa Hotakaisen taitoja.

”Sinä luulet, että olen sinulle uhka työelämässä ja rakkaudessa, mutta voin vakuuttaa, etten ole koska luultavasti et ole hakeutumassa bussikuskin ammattiin ja koska minulla on Maija, sinun naisiisi en ole kajoamassa. --Minä olin samanlainen sinun iässäsi. Liikuin porukoissa ja etsin sorrettavaa. Jotain pientä ja vääränväristä, ja kyllä me sellaisen löysimme kun oikein savanneja haravoimme. Ja jos sinua yhtään lohduttaa, voin sanoa sinulle, että minäkin olen rasisti. Pidän teitä suomalaisia yksinkertaisina ihmisinä. --Te annatte palaa vasta kun tuli on jo sammunut.  --Kyllä. Pidän teitä alempiarvoisena rotuna. Mutta sitä minun pitää kunnioittaa, että olette säilyneet hengissä tässä järkyttävässä kylmyydessä yksin. Ettehän te voineet mihinkään tukeutua, kun karhu on väijynyt rajoillanne. Ruotsia en edes laske maaksi, se on virkistysalue.”

Tarina oli hyvä ja teksti vielä sitäkin innostavampaa, kuten varmasti yllä olevasta sitaatistakin huomaat. Kirjan loppu oli myös onnistunut. Murhenäytelmän luonteen paljastuminen selittää irrallisia kiemuroita ja se mitä henkilöt päätyvät tekemään yllättää. Kirja ansaitsee ehdottomasti tyytyväisen hylkeen, sillä Hotakainen on viisas mies. Hän kuvaa elämää ja sen vaikeutta, mutta tuo myös esiin arjen koomisuuden. Koko kirja oli täynnä erittäin osuvia havaintoja elämästä.