Layla

”`Kurdi elää suvulleen´, bursalainen sanoi. Yksinäistä kurdia ei ollut olemassa. Yksinäinen kurdi tarkoitti kuollutta kurdia.”

”Minut kihlattiin kehdossa” Tätä viisitoistavuotias Layla ajattelee hääyönsä jälkeisenä aamuna ja tuosta aamusta alkaa Laylan koettelemukset. Jari Tervon Layla (2011) kertoo kurditytöstä, jonka aviomies hääyönaamuna raivostuu kun lakanoihin ei ole sotkeentunut verta. Layla ei tiedä mitä väärää hän on tehnyt, mutta tiukasti perinteitä vaalivassa kurdisuvussa tämä aiheuttaa skandaalin, yhden miehen murhan ja Laylan kuolemantuomion. Veli Nasir kuitenkin auttaa Laylan pakoon viime hetkellä.

Layla on asunut koko siihen astisen elämänsä Istanbulissa, mutta kuitenkin siitä eristettynä. Layla asui sukunsa gecekondussa, jota ympäröi vuoden 1999 maanjäristyksen rikkomasta tiilistä, laudanpätkistä ja raudankappaleista rakennettu muuri. Naisen tehtävät rajoittuvat gecekondussa börekin leipomiseen, naimisiin menemiseen hänelle valitun miehen kanssa ja tämän miehen hänelle siittämien lasten hoitamiseen. Häidensä jälkeen Layla joutuu pakenemaan sukunsa luota ja passittomana hän joutuu ihmissalakuljettajien käsiin ja orjatyövoimaksi, sillä hänellä ei ole rahaa. Laylan pakomatkalla on kuitenkin määränpää. Hänelle on kerrottu Finlandiyasta.

”Yksi kansa ei piitannut jalkapallosta. 

Se oli Finlandiya. 

Kenraali hymyili. Finlandiya ei ollut koskaan potkinut palloa mestaruuskisoissa siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei kiinnostanut Finlandiyaa. – Reisien pönkittämisen sijaan se keskittyi hengen aateluuteen.”

Tämä kenraali, erään ihmissalakuljettajan isä, kehuu suomalaisia miehiä Apollon kaltaisiksi: leveät hartiat, taivaansiniset silmät, pilvetön otsa ja lihaksikkaat lämpimät kädet. Eivätkä suomalaiset naisetkaan miesten varjoon jääneet kauneudessaan. Kenraali kertoo, että Finlandiyassa jokainen mies ja nainen osaa lukea ja kirjoittaa. Ihmissalakuljettaja lisää isänsä ylistykseen, että Finlandiyassa jokainen ulkomaalainen saa valtiolta rahaa niin paljon kuin tarvitsee, sillä suomalaiset pitävät ulkomaalaisista. ”Asunto, ruoka ja juoma ovat ilmaisia. Töitä ei ollut pakko tehdä päivän kuumimpaan aikaan. Suleimanin aiemmat, tyytyväiset asiakkaat olivat kertoneet niin.” Niin alkaa Laylan matka kohti Finlandiyaa. Se kulkee pienellä laivalla keskellä yötä Turkista Kreikkaan, rekalla Kreikasta Saksaan ja lautalla Saksasta Finlandiyaan. Jokainen etappi on maksettava työllä, sillä mitään muuta Laylalla ei ole tarjota.

Tässä kohtaa osaat jo varmaan päätellä, arvoisa lukija, että Layla joutuu pettymään tähän kylmään pohjolan nurkkaan. Tämä ei osoittaudu sen ystävällisemmäksi paikaksi kuin muutkaan. Layla saa kyllä katon päänsä päälle, mutta hän joutuu myös ähkivien suomalaismiesten alle.

Tervon kirja on tarina ihmiskaupasta. Maailmassa on nykyään enemmän orjia kuin koskaan, vaikka orjuus onkin kielletty kaikkialla maailmassa. Kahleet ovatkin poissa, mutta niiden tilalle ovat tulleet pelko, eristäminen, kiristäminen, riippuvuus, pakottaminen ja valheelliset lupaukset paremmasta elämästä, jotka saavat useimmat taipumaan. Orjuuden nimet ovat myös vaihtuneet velkaorjuudeksi, ihmiskaupaksi, lapsityövoimaksi ja pakkoavioliitoiksi. Suurin osa orjuudessa elävistä on naisia ja tyttöjä. (Huhtanen, A-M. HS, 5.10.2014. ”Orjia on enemmän kuin koskaan – Meeri Koutaniemikuvasi vapautettuja kotiorjia”) Se laittaa miettimään tätä meidän paljon puhutun sivistyksemme tasoa.

”`Jumala on ihmisen näkymätön mielikuvitusystävä. Ruokapöydässä sillä on oma tyhjä tuoli. Siihen ei saa kukaan istua ettei istu Jumalan päälle´, Helena sanoi. 

Kukaan ei henno  kertoa ihmiselle ettei hänen ystäväänsä ole oikeasti olemassa. Se juttelee sille vakavissaan ja kertoo kaikille mitä Jumala juuri äsken oli mieltä mistäkin asiasta, kuten mustien homojen adoptiohaluista. -- 

Helena kertoi olevansa papin tytär. Siksi häntä erityisesti viehätti kristinuskon mittasuhteettomuus. 

Kristinuskon kovasti mainostetut kaksituhatta vuotta kattoivat ihmisen ajasta maapallolla 0,2 prosenttia.”

Tervon Layla ei kuitenkaan kerro ainoastaan nuoresta kurditytöstä vaan se valottaa myös muutamien onnettomien suomalaisten sielujen elämää. Yksi näistä on Helena: prostituoitu, juoppo ja kuusivuotiaan pojan äiti, jolta on evätty huoltajuus. Toinen on Armonlahti: parittaja ja konkurssin tehnyt yrittäjä, joka yrittää pelastaa vanhempiensa kodin pankin kynsistä. Orjuus ei ole kadonnut tästä Apollojen kansoittamasta maastakaan.

Jostain syystä kesti hetken ennen kuin Tervon Layla imaisi kunnolla mukaansa. Kun se sitten sen teki, kirjaa oli pakko lukea yötä myöten, koska ei sitä malttanut lopettaakaan. Laylasta tulee väkisinkin mieleen kirja, jonka joskus muinoin luin. Se oli Herbjörg Wassmon kirjoittama Lasi maitoa kiitos (2009) ja minä inhosin sitä koko sydämestäni. Se kertoo 15-vuotiaasta liettualaisesta Dortesta, joka sinisilmäisyyttään joutuu ihmiskaupanuhriksi. Pienellä paikkakunnolla hyvin köyhissä oloissa asuva Dorte tarttuu syöttiin kun hänelle tarjotaan tarjoilijan töitä Tukholmasta. Hänen passinsa kuitenkin viedään ja hänet pahoinpidellään ja raiskataan lukuisia kertoja kuten monet muutkin hänenkaltaisensa tytöt ja viedään lopulta Norjaan myyntiin.

Wassmon kirja oli kammottavan realistinen kuvaillessaan nuorentytön onnetonta matkaa, jossa asiat kääntyvät jatkuvasti huonompaan suuntaan. Pahinta kirjaa lukiessa oli varmaankin se, että tiesi niin monien joutuvan samanlaisiin kärsimyksiin tosielämässä. Tervon Layla ei ole niin synkkä tai mustavalkoinen kuin Lasi maitoa kiitos. Ei Laylakaan onnellinen kirja ole – ei kirja orjuudesta ja naisten huonosta asemasta kovin onnellinen voikaan olla – mutta kaiken synkkyyden keskellä Tervo osaa olla myös hauska.

”´Jokaiselle kebabille oli tässä maailmassa varras.´ 

Näin bursalainen kertoi setänsä opettaneen, kun bursalaisen äiti oli pyytänyt tätä kertomaan kukista ja mehiläisistä ja elämän tosiasioista.”

Tervon kirja on tarina naisten asemasta. Täällä pohjolan perukoilla on helppo paheksua kunniamurhia, jonka uhriksi Laylakin meinasin kirjanalkumetreillä joutua. Kuitenkin kun asiaa tarkemmin miettii, eivät ne täältäkään mihinkään ole hävinneet, ne ovat vain saaneet toisen nimen.

”Finlandiyassa entiset miehet ja entiset poikaystävät tappoivat naisiaan aivan samoista syistä kuin kurdit tai turkkilaiset tai syyrialaiset miehet, mutta Finlandiyassa miesten murhia ei kutsuttu kunniamurhiksi. Silti he murhasivat oletetun kunniansa vuoksi. Heidän uskontonsa oli humala. He vetäytyivät oikeudessa sen suojiin. Mitään he eivät muistaneet. He eivät kestäneet, että heidän naisensa menivät sänkyyn toisen miehen kanssa. Entä Ranskassa? Siellä naisen tappaminen on crime passionelle, intohimomurha, ei kunniamurha. Se on muka ihan eri asia, vaikka se on ihan sama asia.”

Pahoittelen tämän postauksen valtaisaa sitaattien määrää ja jäätävää pituutta, mutta Tervolla on vain niin hyvin sana hallussaan, etten voi olla nostamatta esiin joitakin erityisen oivaltavia kohtia. Näin kävi viimeksikin kun aloin kirjoittamaan Tervon kirjasta. Jotenkin se mies vaan näköjään on tarttunut aiheisiin, jotka saavat myös allekirjoittaneen paasaamaan. Ja jotta jäisi tunne, että mekin voimme edes johonkin vaikuttaa linkaan tähän Kepa Ry:n listauksen hyväntekeväisyys joululahjoista. Sieltä löytyi todella inspiroivat listaukset sekä ekologisia lahjoja että hyväntekeväisyyslahjoja meille, joilla on jo kaikki elämisen kannalta olennainen.

 Vielä kertakiellon päälle.

”Jumala ei tehnyt ihmistä omaksi kuvakseen. 

Vanhat miehet tekivät Jumalan omaksi kuvakseen.”

Aamen.