”Adventure is just a romantic name for trouble.”
Linnonaivot (2008) on Johanna
Sinisalon kirja luonnon ja ihmisen kohtaamisesta. Luonto ei ole hyvä tai paha,
mutta ihminen voi olla. Ihminen tunnetusti aiheuttaa käytöksellään suurta tuhoa
tällä pallolla. Vaikka kuinka tietäisimme tekemisiemme vaikutuksesta
ympäristöön, tarpeemme hakea mielihyvää saa meidät unohtamaan tekemämme
vääryyden kerta toisensa jälkeen. Siksi maailmaa onkin niin vaikea pelastaa.
Jyrki ja Heidi tapaavat Hullussa
Porossa huhtikuussa 2006. He alkavat seurustella, mutta Jyrkin matkustamista
vaativasta työstä johtuen tapaamiset ovat melko epäsäännöllisiä. He kuitenkin
viihtyivät yhdessä ja siksi Heidi kysyykin uhmakkaana, miksei hän voisi lähteä
mukaan, kun Jyrki kertoo suunnitelleensa jo pitkään puolen vuoden matkaa, jonka
tarkoituksena olisi vaeltaa maailman eri kolkissa vaativilla vaellusreiteillä. He
eivät siis tunne toisiaan erityisen hyvin, mutta silti Jyrki ottaa
ensikertalaisen, Heidin, mukaansa pitkälle vaellukselleen.
Jyrki ja Heidi toimivat
vuorotellen tarinan kertojina ja kuvailevat kokemuksiaan matkalta ikään kuin
päiväkirjaan. Tarina ei kuitenkaan etene suoraviivaisesti aikajärjestyksessä
vaan välillä poiketaan selvittämään miten Jyrki ja Heidi tapasivat tai mitä aiemmalla
vaelluksella tapahtui. Linnunaivot keskittyy kuitenkin enimmäkseen kertomaan Jyrkin
ja Heidin kymmenenpäiväisestä vaelluksesta Southwest National Parkissa
Tasmaniassa. Alkuvuodesta 2007 heidän ensimmäinen etappinsa oli
Uudessa-Seelannissa. Ensimmäiset vaellusreitit eivät kuitenkaan olleet Jyrkin mielestä juuri muuta kuin sunnuntai
patikoijille tarkoitettuja, sillä noilla reiteillä näkyy kaikkialla ihmisen
jälki: on pitkospuita, portaita, retkeilymajoja ja leveitä hoidettuja
polkuja. Jyrki haluaa vaeltaa paikassa,
jossa voi tuntea olevansa yksin luonnon kanssa. Hän haluaa extreme-kokemuksen
ja päättää siksi, että seuraava vaellus tapahtuu Tasmanian villissä erämaassa.
Jyrki on äärimmäisen tarkka ja lähes
kontrollifriikki varusteiden ja koko vaelluksen suunnittelun suhteen. Ruokaa ja
varusteita otetaan mukaan vain välttämättömin, sillä grammaakaan ei kanneta
turhaan mukana. Moneen tilanteeseen on kuitenkin varauduttava, jotta ihminen
pärjäisi luonnossa ilman totuttuja infrastruktuureja. Vaeltajien säännöt ovat
luonnonpuistossa tarkkoja, mutta niiden ei kuitenkaan ole tarkoitus kiusata
ihmisiä vaan suojella luontoa. Kaikki mikä tuodaan alueelle, tulee myös viedä
pois, roskat mukaan lukien. Omat jätöksetkin pitäisi haudata, jotta luonnon
tasapainoa ei järkytettäisi. Jyrki on ehdoton näistä patikoijien ja
luonnonpuistojen säännöistä, mutta Heidi ei jaksa olla yhtä tarkka. Heidi on
kokematon, mutta hänellä toisin kuin Jyrkillä on enemmän luovuutta kun tapahtuu
jotain odottamatonta, mihin ei ole jo suunnitteluvaiheessa osattu varautua.
Sinisalon läpimurto oli vuonna
2000 ilmestynyt Ennen päivän laskua ei voi, joka käsitteli myös ihmisen ja
luonnon suhdetta. Kirja yhdistää yliluonnollista ja luonnollista ja yrittää
kertoa, ettei villiä luontoa voi kahlita. Linnunaivoissa samat teemat
toistuvat, mutta lisäksi Sinisalo puhuu ihmisten häikäilemättömyydestä luontoa
kohtaan. Kirjassa Jyrki paheksuu ihmisten tapaa kesyttää, massamurhata, luontoa
miettimättä seurauksia. Eurooppalaiset saapuivat aikoinaan Australiaan
valloittajana, jotka päättivät kesyttää villin mantereen ja sen ikivanhan
maaston. Maata raivattiin, vaikka sitä kaikkea ei edes koskaan alettu
viljelemään. Näin ei kuitenkaan ole tehty vain Australiassa vaan kaikkialla
mihin ihminen on jalkansa asettanut. Kirjassa Sinisalo ihmettelee Jyrkin
äänellä onko talvisin Lapinkin kansoittavat turistit koskaan nähneet
raiskattuja tuntureita tai Alppeja kesäaikaan. Niiden rinteillä ei ole jäljellä
kasvillisuutta sitomassa maata vaan vesi rapauttaa rinteet ja hautaa kylät
mutaan.
”`Älä tee tuota. Älä ikinä´, mies sanoi.
Tunsin kuinka punastuin korviani myöten.
`Mikä hätänä?´onnistuin saamaan suustani.
`Se on kea.´
Kii-a. Tajusin heti, että lintu on saanut nimensä oman ääntelynsä mukaan.
Mies oli ranger, puistonvartija, joka asui Luxmoorin majalla sesonkiaikaan. `Kun ne saavat turisteilta liikaa jalostettuja hiilihydraatteja, ne eivät enää jaksa nähdä vaivaa ruokansa eteen. Ja sitten ne kehittävät sijaistoimintoja.´
Ranger kertoi, että keat elävät vain tuhannessa metrissä ja siitä ylöspäin. Ja ne ovat fiksuja ja ilkeitä kuin mitkä.”
Nykyaikainen elämänmeno ei tarjoa
länsimaissa haasteita ihmisellekään ruuanhankinnan tai muiden peruselämänedellytysten
suhteen, joten selviytymistaistelut ja onnistumiskokemukset on haettava
muualta. Rangerin kuvaus keasta muistuttaa kovasti ihmisen käytöstä. Se
muistuttaa turhautunutta nuorta, joka saa kaiken tarvitsemansa kun vain vähän
vetoaa isäänsä. Ruuan eteen ei tarvitse tehdä mitään, joten jää paljon aikaa
muiden kiusaamiseen. Ihmiset ovat usein elukoita.
Linnunaivot oli erikoinen kirja.
Se oli tavallaan ihan hyvä. Se ei venyttänyt tarinaa liikaa ja oli jotenkin
oudon kiehtovaa lukea vaativasta vaelluksesta ikään kuin matkapäiväkirjana. Aihe
on luonnollisesti myös tärkeä. Kirjalla oli siis oma viehätyksensä, mutta ei se
kuitenkaan mitään maailmoja mullistavaa esittänyt. Kummallinen kirja oli siksi,
että se eteni hyvin tasaisena eteenpäin kuin vaeltaja, jonka jalan on vain
noustava toisen eteen. Vasta lopussa tarina tiheni hetkeksi ennen päätöstään.
Sinisalo heittää ilmoille myös jotain, minkä voisi tulkita yliluonolliseksi,
mutta tämä tarinan juonne jää lähinnä vain viittaukseksi ja lukijan arvailtavaksi.
Suosittelen kirjaa, sillä se tarjoaa jotain hieman poikkeavaa normaalista
tarinoiden virrasta. Loppuun on vielä mainittava, että Sinisalon taustatyö
kirjaa varten on aika perusteellista, sillä hän on todella kulkenut saman
todellisuudessakin äärimmäisen vaativan vaellusreitin, jonka Jyrki ja Heidi
kirjassa kulkevat.
Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja! Tuntuu, että tuo luontoaihe onkin hyvin ajankohtainen varsinkin meidän sukupolvellemme.Tuollainen parisuhteellinen lähestymistapa aiheeseen onkin uusi, ehkä se tekee siitä vähemmän raskaan? Ympäristöaiheiden kanssa käsi kädessä usein nimittäin tuntuu kulkevan saarnaamisen pohjavire, mikä saattaa joitain lukijoita ärsyttää. Tai ainakin olen näin ollut huomaavinani...
VastaaPoista