Jatkaen hiukan samasta aiheesta, tänään aion kertoa teille George Orwellin klassikkokirjasta Eläinten vallankumous (*. Kirjan takakansi kuvailee sitä klassiseksi tutkielmaksi vallan väärinkäytöstä ja sitä se onkin. Leppeän satumaiseen muotoon puettu tarina alkaa, kun Majuri-niminen sika vakuuttaa maatilansa eläimet vallankumouksen tarpeellisuudesta, jotta ilkeät ja orjuuttavat ihmiset saataisiin häädettyä pois. Vallankumous tapahtuu juhannusaattona, minkä jälkeen eläimet jäävät maatilalle keskenään. Työt jaetaan tasapuolisesti kaikkien kesken ja vannotaan ikuista tasa-arvoa ja vapautta. Suuren ladon seinään maalataan eläinten seitsemän käskyä hyvään elämään:
"1. Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen.
2. Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä.
3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita.
4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa.
5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia.
6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.
7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia."
Vähitellen alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, että siat ja erityisesti Majuri ottavat itselleen etuoikeuksia. Aluksi kaikki omenat määrätään vain ja ainoastaan sikojen syötäväksi, sitten ne muuttavat paremmille asuinsijoille ja vähitellen ne alkavat pukeutua vaatteisiin ja nukkumaan sängyissä. Muiden eläinten ruoka-annoksia pienennetään ja työmäärää lisätään, oikeuksia rajoitetaan, niitä aletaan hallita pelolla ja kilpailijat surmataan. Samaan aikaan toinen sujuvapuheinen sika maalailee uudet säännöt ja pelottavat tilanteet muille eläimille mukamas hyviksi asioiksi, joten eläimet uskottelevat itselleen, että loppujen lopuksi asiat ovat kuitenkin vielä melko hyvin; onhan inhottavat sortajaihmiset ajettu pois. Osa eläimistä epäilee, että siat käyttävät valta-asemaansa väärin, varsinkin ne, jotka osaavat lukea ladon seinässä vähitellen muotoaan muuttavaa tekstiä. Ne eivät kuitenkaan joko muista tai halua ymmärtää asioiden oikeaa laitaa. Lopuksi seinässä lukee enää yksi käsky:
"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".
Kuten arvata saattaa, siat ovat vallankahvaan päästyään muuttuneet sortajiensa kaltaisiksi. Vuonna 1945 julkaistu Eläinten vallankumous on yhä ajankohtainen poliittinen satiiri vallasta ja siitä miten se muuttaa sen kahvassa olijoita. Se pohjautuu Orwellin omiin kokemuksiin ideologisten pettymysten ikeessä. Poliittisesti sitoutumaton mutta vannoutunut vasemmistoradikaali Orwell nimittäin toimi Espanjan sisällissodassa 1930-luvulla kirkasotsaisena vapaaehtoisena. Hän tavoitteli tällöin vasemmistolaista kaikkien ihmisten ehdotonta tasa-arvoisuutta, mutta joutui katkerasti huomaamaan miten hienoilla aatteilla ei ole mitään sijaa kun kyse on vallan tavoittelusta ja vihollisen kukistamisesta. Oman arpensa jätti sodanaikainen voittajien rasvaama totalitaarinen propagandakoneisto, joka pystyi (ja pystyy edelleen) muuttamaan massojen asenteita haluamallaan tavalla ja luomaan oman "virallisen" totuutensa jota jakaa ympäriinsä. Tämä kaikki sai sodan koettuaan pasifistiksi muuttuneen Orwellin ideoimaan tämän eläinproletaarien kapinan ihmiskapitalisteja vastaan.
Kirja oli hyvin vaikeasti arvosteltava. Pidin kirjan sanomasta, sen terävästä satiirista ja kritiikistä. Aikaansa edellä oleva Orwell kuvailee taitavasti sadun kautta kaksinaamaista politiikkaa ja vasemmistopuolueiden vaikeuksia toimia vallan kanssa ideologisesti ja moraalisesti oikein. Ongelma vaan on, että tarina on sadun muodossa. Aikuisena ihmisenä sitä oli todella raskas lukea, olkoonkin että sanoma oli hyvä. Tämän vuoksi minulla meni varmaan puoli vuotta tämän pikkuisen läpyskän läpi kahlaamiseen. Ymmärrän, että se ei tee kirjasta huonoa tai ole itsessään vika, vika on pikemminkin minun lukemistottumuksissani ja mahdollisessa ahdaskatseisuudessani tarinoiden yleisiä kerronnallisia muotoja kohtaan. Mutta koen silti olevani oikeutettu olemaan ylistämättä kirjaa sen vuoksi. Toisaalta kuitenkin itsekin hyvin vasemmistolaisen maailmankuvan omaavana pehmoanarkistina pidin kirjan tarkkanäköisyydestä vallankäytön kieroutumien suhteen. Annan siis hyväksyvän hylkeen, sillä kyllähän se nyt tälle kirjalle kuuluu!
Musiikkisuositus: mikä tahansa vassaripunk.
(* Haluan nostaa erityishuomion kohteeksi faktan, että todellakin luin klassikkokirjan tällä kertaa. Olkoonkin, että tämä vain lykättiin käteeni ja käskettiin lukemaan. Mutta sen tein yhtäkaikki.
